30 marraskuuta 2023

LASTENHUONEEN JOULUTUNNELMAA

 


Kaupassa minä A:lle: oletko varma, että haluat ne joulukoristeet etkä vaikka esimerkiksi punaisia? A: minun kuusi, minä päätän. Ja just näin, hän saa itse koristella juuri niillä koristeilla millä haluaa oman kuusensa. Meillä meidän perheemme molemmilla jouluttajilla on omat kuuset ja omannäköinen koristelu. Minun kuusi on olohuoneessa ja A:n kuusi omassa huoneessaan.

 

 

Ja miten ihastuttava tunnelma lastenhuoneeseen tuli kuusen myötä. Vielä lumikukka ikkunalle tuomaan valoa aamusta iltaan ja yöhön. 

 


Mentiin hankkimaan noin 60 cm kuusta, mutta sitten matkaan lähti metrin mittainen joulukuusi, eihän tämäkään iso ole, mutta se pienempi olisi ollut enneminkin pöytäkuusi.

 


 

Tontut tuodaan varastosta sitten lähempänä joulua, nyt nautitaan kuusen loisteesta ja jouluvalojen luomasta tunnelmasta. Joulun taikapöly ja tontut tuo loppuvuoteen niin oman mausteensa. Tästä ajasta ei voi olla nauttimatta, kun on perheessä pieni, joka näkee tontun jälkiä ja vilauksia tontusta joka päivä. 

 


Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, mikä loiste tuli lapsen silmiin aamupalalla, kun sanoin että huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä. A taitaa pitää huomennakin vapaa päivän niin voidaan käydä heti aamusta kalenteriostoksilla. En voi olla ostamatta joulusukan lisäksi suklaakalenteria, koska A haaveilee siitä. 

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

26 marraskuuta 2023

HELPPO JA NOPEA JOULUINEN KUKKAISTUTUS

 


Jouluinen kukkaistutus sohvapöydälle syntyi jouluruususta ja jäkälästä. Miten helppo ja nopea tehdä. Laitoin jouluruusun pakastepussiin, koska en ole ihan varma mitä kulho tykkää märästä mullasta, ja ympärille laitoin melkein pussillisen jäkälää. Oli kyllä kiva löytö Rustassa käydessä, kun siellä oli sammalta myynnissä, pussillisen hinta oli noin 5 e. 

 


Jouluruusu oli noin 6 e ja jäkälä 5 e, niin tälle asetelmalle tuli 11 e hintaa. Sammal kestää ainakin jouluun saakka ja pidempäänkin ja tarvittaessa jouluruusun voi vaihtaa kynttilään tai toiseen ruukkukukkaan. 

 

 

Meillä alkaa jo aika ihana jouluinen tunnelma olla, on joulukuusi, havuja, kynttilöitä ja kukkia. Ja siinähän ne meidän joulukoristeemme alkaa olla. Sitten lähempänä jouluaattoa lisää kukkia ja herkkuja.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin