29 joulukuuta 2023

JOULU

 


Paras joulu ikinä, huudahti A joulupäivänä. Hän näki tontun ikkunan takaa mummolassa ja joulupukki kävi. Ja hän sai ne muutamat paketit mitä oli toivonut <3. 

 

Lasten joululahjatoiveisiin ja lahjoihin vielä palaan sen verran, että meillä A ihailee ja katselee varmasti jokaisella kauppareissulla leluvalikoimaa ja leluja. Toisinaan kysyy, äiti saisinko tämän ja tietää jo vastauksenkin, että ei se maailma sillä lailla pyöri, että aina ostetaan vaan uusia ja uusia leluja :D. Kaikkea ei tarvitse omistaa, voi vaikka vain ihailla kaupassa. Lisäksi meillä saa katsella lelulehtiä niin paljon kuin haluaa, jos haluaa, sillä Shcleich-lelulehdet ovat mieluisampia ja olen huomannut, että ei se ainakaan lahjatoiveita kasvata vaan lahjatoiveet olivat maltilliset ja aika pienet/edulliset.

 

Tänä jouluna en ostanut joulukukkia vaan laitoin maljakoihin havuja, joihin solmin rusetteja. Havut toivat joulun tuoksun ja rusetit juhlavuutta. 

 

Joulukuusi saa loistaa vielä vuoden alkuun, jos A:lta kysytään, kuusta ei saa ottaa pois ennen kuin lumet sulavat. Nyt me nautimme vielä jouluisesta kodista ja lomapäivistä ensi viikkokin. Aika kiva.

 


Jouluna ei tullut otettua yhtään valokuvaa, koska puhelimeni hajosi aaton aamulenkiltä tullessa. Nyt menee varmasti vielä reilu viikko, ennen kuin saan uuden tilalle. 

 


Jouluruokaakin oli juuri sopivasti, loppui pyhien jälkeen. Ihanaa loppuvuotta!

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin

23 joulukuuta 2023

LASKEUDUMME JOULUN VIETTOON

 


Tulin toivottamaan vielä ihanaa ja levollista joulunaikaa <3. 

 

 

Olen käärinyt tekemistä joulunpyhiksi lahjoihin, joten aika ihana kohta pujahtaa nukkumaan ja herätä aamulla riisipuuron ja luumukeiton tekoon. Täällä on koti täynnä joulun tuoksua, kun havuja löytyy lähes jokaiselta pöydältä.

 


Söin iltapalaksi aivan liikaa juustoja, sillä en voi käyttää maitotuotteita, mutta koska joulu, niin en voinut vastustaa herkkuja. Tein illalla vielä muutaman havukranssin lahjaksi ja siivosin äänikirjaa kuunnellessa. Meillä ei neidin jännitystä huomannut, kun päivällä kävimme isomummon luona ja iltapalalla hän katseli Viirun ja Pesosen joulua.


 

A on valvonut hieman myöhempään nyt joululomalla, mutta nyt kun on jo hiljaista, tein hieman tonttujuttuja. Toin kuusen alle osan lahjoista ja osan pakkasin joulupukin tuloa varten. Nyt me laskeudumme joulun viettoon, palataan pyhien jälkeen.

 

Villa H:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin