07 joulukuuta 2020

VIIKON PARHAAT

 

Meillä on muutamien naapuruston lapsiperheiden kanssa WhatsApp ryhmä ja se on kyllä niin hyvä. Sinne voi laittaa viestiä kun on lähdössä ulkoilemaan niin saattaa saada leikkikavereita mukaan. Niinpä tiistaina leikkipuistoilu vaihtuikin mäenlaskuun toisten lasten ollessa pulkkamäessä pururadalla. Ja voi sitä riemua ja iloa mikä pulkalla laskusta syntyikään.

 

Käytiin yksi ilta tekemässä tämän talven ensimmäinen lumihahmo etupihalle. Nyt vain saisi sataa sen verran paljon lunta, että voisimme tehdä upean lumilinnan takapihalle. Rakennusinsinööri äitihän aivan innostuu lumilinnan suunnittelu ja rakennuspuuhista ;).

 

Lasten jouluilo on niin tarttuvaa. Joulutaika onkin levinnyt kotiamme ihastuttamaan. Voi sitä jännitystä mitähän tonttu on joulusukkaan viime yönä tuonutkaan. A sanoo aina yllätyksen otettua, kiitos tonttu!

 

 

Lauantaiaamuna kello soi viiden aikoihin, sillä olimme lähdössä minimatkalle kummipojan ristiäisiin. Väsyneenä ja innostuneena autossa istuessa tuli aivan lomamatkojen viimeinen matka lentokentältä hotellille mieleen. Ehkä vuoden päästä sekin lomailu on taas mahdollista. Ihana oli kyllä itsenäisyyspäivänä pukea juhlavaatteet ylle ja juhlia pienen ensimmäisiä juhlia.

 

Villa H:

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentistasi ♥ Villa H –blogiini. Jos sinulla on postaustoiveita, niin otan niitä mielelläni vastaan.